Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on maaliskuu, 2018.

Vihreät anelmaiset

Näistä anelmaisista tulee ihan kevät mieleen ja ne valmistuivatkin juuri sopivasti pääsiäiseksi. Minulla ei ollut muuta ohjetta kuin kuvion ohje ja siksi kirjoitankin nyt tähän muistiin itseänikin varten, että aloitin varren 60 silmukalla, joustinneuleen jälkeen lisäsin 4 silmukkaa ja ennen vinoraitoja mustalla kavensin 8 silmukkaa. Lankana 7 veljestä. Varresta tuli näin aika tiukka, mutta löysempi luultavasti valuisi säärestä. Tykkään tästä mallista kovasti ja todennäköisesti tulen vielä tekemään näitä. -Anni-

Virkatut tiskirätit

Pitkään olen tiskirättien virkkaamista suunnitellut, mutta nyt sain jotain viimein aikaiseksi asian suhteen. Tein näitä saman tien kolme kappaletta. Lankana käytin Novitan Cotton Bamboota. Ensimmäisenä tein yksivärisen luutun Prinsessajutun ohjeella . Sitten tein vielä kaksi moniväristä luutua samalla ohjeella, jolla muutama vuosi sitten tein patalappuja, koska pidän paljon tästä mallista. Mallin nimi on ilmeisesti briketti. Vähän olen nyt testaillut yhtä näistä. Ensivaikutelma on yllättävän hyvä! Vasta myöhemmin osaan antaa paremmin arvosteluja alkaako haisemaan yms. Hyvin kuitenkin keräsi roskia ja nestettä, kun kokeilin. Langan suhdehan on 50% puuvillaa ja 50% bambua. Bambu on antibakteerista ja puuvilla imukykyistä. Netistä luin että nämä vain paranee vanhetessaan, kun pestään. Kehitysideana sanoisin, että ehkä voisin ensi kerralla tehdä vähän harvempaa virkkausta, niin rätti olisi ilmavampi ja kuivuisi nopeammin. Samoin tuo vaalea väri ei ehkä ole paras mahdolli...

Junasukat miehelle

Tein miehelle ruskeat junasukat, kun hän sellaisia pyysi. Olen tehnyt monenlaista muutakin joulun jälkeen, mutta kun en ole saanut aikaiseksi päätellä niitä, niin en ole myöskään saanut niitä tänne näkösälle. No jospa tässä lähiaikoina... -Anni-