Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on maaliskuu, 2020.

Pikapusero

Tämän paidan ohjeen bongasin jostain Suuresta käsityölehdestä kirjastossa käydessäni. Ohje oli lehden pikatikki-osastolla ja nimensä mukaisesti tämä olikin nopea ja helppo tehdä.  Tähän ei ollut siis edes varsinaista kaavaa. Alla olevasta kuvasta käy ilmi puseron mitat. Trikookangasta tarvitaan 1m. Lisää leikatessa 1cm saumavarat sekä pääntielle ja kädenteille 1,5cm käännevarat. Käännevarojen sivuun kannattaa jättää vähän enemmän kangasta, jotta ne yltää nurjalla koko käänteen pituudelle.  Ompele sivu- ja olkasaumat. Ompele helmakaitaleet renkaaksi, taita kaksinkerroin nurjat puolet vastakkain. Ompele helmakaitale helmaan oikeat puolet vastakkain.  Taita pääntieltä ja kädenteiltä 1,5cm nurjalle ja ompele kaksoisneulalla.  -Anni-

Nappisukat

Olen "varastanut" äitiltä nappeja ja käyttänyt niitä esim näissä nappisukissa. Lankana taitaa molemmissa sukissa olla Nalle tai ainakin joku vastaava. Ohjeen kehittelin itse muutamia netistä löydettyjä ohjeita yhdistelemällä ja ajattelin kirjoittaa sen myös tähän muistiin.  Sukan varsi neulotaan levynä.  Luo 70 silmukkaa. 1.-2. krs: aina oikein 3. krs 7o, *2n, 4o*, *-* toista vielä 8 kertaa, 2n, 7o 4. krs: 6o, 1n, *2o, 4n, 2o, 1n, 2o, 1n*, *-* toista vielä 3 kertaa, 2o, 4n, 2o, 1n, 6o 5. krs: kuten 3. krs 6. krs: kuten 4. krs 7. krs: 7o, *2n, nosta 2s apupuikolle työn eteen, neulo 2o, neulo apupuikon silmukat oikein, 2n, 4o, 2n, nosta 2s apupuikolle työn taakse, neulo 2o, neulo apupuikon silmukat oikein, 2n, 4o*, *-* toista vielä 1 kerta, 2n, nosta 2s apupuikolle työn eteen, neuli 2s, neulo apupuikon silmukat oikein, 2n, 7o 8. krs: kuten 4. krs Toista kerroksia 3-8 yht 9 kertaa. Tee samalla toiseen reunaan napinre...

Miesten paita

Halusin tehdä miehelleni paidan, koska tällä menolla hukun vaatteisiin, jos teen aina vain itselle. Miehen paidan kaavoja oli yllättävän vaikea löytää. Käsityölehtien kaavat näyttävät olevan pääasiassa naisille ja lapsille. Niinpä päädyin ostamaan ja tulostamaan kaavan Jujunan verkkokaupasta. Paidan mallin nimi on MOE. Harmaasta kankaasta tehtynä paidasta olisi tullut hyvin tylsä. Niinpä pohdin ja pätkäilin pitkään, että minkä minä tähän keksin tehdäkseni siitä edes hiukan mielenkiintoisemman. Mietin kuvia ja graafisia leikkauksia eri kankaasta. Välillä pistin työn jäähyllekin ja kypsyttelin ajatusta hetken aikaa. Lopulta päätin tehdä kaulukseen nappihalkion ja ommella paitaan kiinni valkoisesta kankaasta kauluksen siten, että näyttää niin kuin olisi toinen paita alla. Tuli yllättävän sopiva, vaikka salassa ja sovittamatta tein. Vähän piti vain hihojen pituutta jälkikäteen korjata. -Anni-

Housuja ja tunika

Tässä olisi omalla saumurilla ommeltuja ensimmäisiä juttuja. Näitä tehdessä minulla ei vielä ollu omaa ompelukonetta, mikä aiheutti sen, että kun olin muiden ompelukoneiden varassa, niin tuli vähän hätäiltyä ommellessa. Ihan käyttökelpoisia kuitenkin tuli. Tällä kertaa esittelyssä siis kahdet housut ja yksi tunika. Farkkulegginssit ja mustat pitsikuvioiset housut on tehty samalla kaavalla. Kaavan otin Ottobren lehdestä 5/2014. Alkuperäisessä ohjeessa ei ollut takataskuja, mutta halusin ne omiin housuihini laittaa. Tämä musta kangas oli ihanaa. Tykkään kuviosta ja myös materiaali oli kivaa (joustavaa, mutta jämäkkää.)  Toisena tummansiniset farkkulegginssit. Ja samaan syssyyn vielä tummansininen tähtikuvioinen tunika. Ensiksi tästä meinasi tulla ihan liian iso ja tunika roikkui päällä ihan kamalan näköisenä. Mieheni nauroi kovasti, kun näki tekeleeni ja minä nimesin sen synnytyskaavuksi. Muutama kavennus ja muotolaskos myöhemmin tunika näy...

Pusero ryttyisellä kaula-aukolla

Nämä käsityöt ei tule esiteltyä nyt ihan aikajärjestyksessä, mutta oon niin innoissani tästä paidasta, että haluan esitellä sen heti. Kankaan ostin Eurokankaan palalaarista ilman suunnitelmaa mitä siitä tekisin. Kangas on ohutta trikoota, mutta en tiedä mitä materiaalia. Kirjastosta hain käsityölehtiä ja sieltä bongasin kivan kaavan, johon tämä kangas tuntui sopivan erinomaisesti. Ohje on Ottobre-lehdestä, mutta valitettavasti en muistanut ottaa lehden numeroa ylös ennen kuin palautin lehden kirjastoon. Mallin nimi oli joku Waterfall pusero tms. Ompelu onnistui tosi hyvin, kun omilla koneilla sai tehdä rauhassa ja huolella. Kivana yksityiskohtana tässä paidassa on tuo kaula-aukko. -Anni-

Kangaskasseja

Ompelukonetta testaillessani päätin tehdä muutaman kangaskassin. Yhden itselle käyttöön ja pari varastoon odottamaan sopivaa tarvetta. Vaalean harmaa kangas löytyi jo valmiiksi kaapista. Olen siitä joskus muutama vuosi sitten tehnyt pussukoita ja nyt sain käytettyä loput kankaasta. Tummansinisen kankaan ostin nyt vasta vähän aikaa sitten Eurokankaan palalaarista. Näihin ei tarvinnut edes kaavaa. Yhdestä vanhasta kassista katsoin vähän mittoja ja tein sen mukaan. Kassi valmistuu helposti yhdessä illassa, jos ei satu olemaan temppuileva ompelukone kuten minulla vielä pari viikkoa sitten. -Anni-

Ompelukonehankintoja

Pitkään aikaan en ole julkaissut mitään. Se ei johdu siitä, etten olisi käsitöitä tehnyt tai leiponut, vaan siitä, että en ole saanut aikaiseksi kuvata tuotoksia. Viime viikonloppuna pidin pienen kuvaussession, joten postauksia on taas tulossa. Kyse ei tosiaan ole siitä, etten olisi käsitöitä tehnyt. Päin vastoin, olen täysin hurahtanut ompeluun. (Homma meinaa jopa lähteä käsistä...). Tammikuun lopussa ostin oman saumurin. Kyseessä on Juki MO 114D. Tilasin sen Karnaluksista ja voin todellakin suositella sekä saumuria, että Karnaluksista tilaamista. Tein tilauksen keskiviikkona ja postipoika kiikutti paketin kotiovelle saman viikon perjantaina 15 euron toimituskuluilla. Ostin saumurin valmiiksi langoitettuna ja testattuna. Se huono puoli Tallinnasta tilaamisessa toki on, että jos takuuhuoltoja täytyy tehdä, niin kone pitää toimittaa omilla kustannuksilla Tallinnaan, mutta laskeskelin, että sain saumurin sieltä niin paljon edullisemmin kuin paikalliselta myyjältä, että saan säästynei...