Tästä piirakasta tuli muuten kerralla suosikki, kun päätin tehdä tätä yksi ilta iltapalaksi. Seuraavaksi tein sitä kolmena päivänä putkeen, kun oli kesävieraita käymässä. Tämä on niin hyvä ja helppo piirakka, että tulee varmasti tehtyä vielä joskus uudelleenkin. Vahva kilpailija kinkkupiirakalle ja minusta jopa parempaa. Ohjeen tähän piirakkaan bongasin Nirson naisen ruokablogista . (Pitää melkein tutkia mitä muita ohjeita siellä on, sillä itsekin tunnetusti olen nirso). Ihan vähän muutin ainesmääriä ja tekotapaa, kun tein tätä. Minusta vähemmän pestoa, sipulia ja valkosipulia riittää. Alla ohje, jolla itse piirakan valmistin. 1 pkt valmista piirakkataikinaa 2 rkl pestokastiketta 1 sipulia 1 valkosipulin kynttä 2 dl kevyt ruokakermaa 2 kananmunaa 1 tl suolaa 1 tl kuivattua timjamia 0,5 tl mustapippuria 200 g kirsikkatomaatteja 1. Levitä taikina piirakkavuokaan. 2. Levitä pohjalle pesto. 3. Kuullota sipuli ja valkosipuli paistinpannulla. Levitä seos pohjan päälle. 4. As...