Vauvajutuilla jatketaan tällä kertaa. Lähipiiriin on tulossa lähiaikoina kaksi vauvaa. Siis myös toinen vauva sen vaippakakun saajan lisäksi. Alunperin ostin tämän kankaan itseäni varten, mutta tämä oli tosi sopiva kangas vauvojen vaatteisiin, joten päätin muuttaa suunnitelmaa. Varsinkin, kun vauvojen sukupuoli ei ollut vielä näitä tehdessä tiedossa, niin kangas on hyvä, kun se sopii sekä tytöille että pojille. Kangasta oli sen verran, että tein saman tien vielä kolmannenkin varastoon.
Kaavan otin jostain Ottobren lasten lehdestä, jonka numeroa en taaskaan muistanut ottaa ylös, mutta vastaavia perusbodyn ohjeita on varmaan melkein joka toisessa lehdessä. Kaava oli lyhythihaiseen bodyyn, mutta pidensin hihat täyspitkiksi.
Aika paljon taistelin, että sain nuo resorikaitaleet nätisti. Tässäkin kunnon työvälineet (ja toki myös aiemmin tehdyistä virheistä oppiminen) auttoi ja viimeinen meni jo ihan kohtuudella. Nepparitkin luulen saaneeni hyvin kiinni. Menihän niitä toinen mokoma vinoon ja sitä kautta vääntyneiksi/käyttökelvottomiksi, mutta uskoisin, että lopulta nepparit pysyy kuitenkin käytössä.
Lisäksi neuloin näille tuleville vauvoille junasukat. Toiset vaaleanpunaisena ja toiset valkoisena.
-Anni-
Kommentit
Lähetä kommentti