Siirry pääsisältöön

Bodyja ja puseroita joululahjaksi ja omalle vauvalle

Näiden bodyjen ja paitojen ompelustakin on vierähtänyt jo useampi kuukausi, mutta en ole saanut aikaiseksi näitä tänne laittaa esille. Tein nämä joululahjaksi kummitytöille ja samalla vaivalla myös omalle vauvalle. Kankaita ostaessani en tiennyt vielä oman vauvan sukupuolta, joten ostin neutraalit kankaat. Kaikki nämä on tehty saman kaavan pohjalta (Pilvipaimen, Ottobre 1/2018). Paidat on tehty suoraan kyseisellä kaavalla ja bodyihin muokkasin vain saman kaavan alaosaa. Tein nämä koossa 80cm.

Ensimmäisten bodyjen kangas on minusta aivan todella ihana. Tämä lammaskangas on Eurokankaasta. 

Nyt jo aika monta vauvojen paitaa ja bodya ommelleena tuo kaitaleen ompelu alkaa jo sujua kohtuullisesti. Neppareiden laitossa sen sijaan on vähän enemmän ongelmia. Uskoisin, että nepparit pysyy käytössä ihan ok, mutta aika paljon niitä menee lyttyyn ennen kuin saan ne lyötyä oikein paikoilleen.

Ensimmäisiin ompelemiini bodyihin verrattuna tein näihin kehitystä kaula-aukkoon. Nyt saa ainakin helpommin puettua vaatteet pään yli, kun on nepparit, jotka voi avata. 





Toisena vaatteita eläinkuosilla. Tämä kangas on paikallisesta kangaskaupasta Nappiamaliasta. 




-Anni-


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Dither-sukat

Pinterestistä bongasin mallin, josta innostuin vähän liikaakin. Mallin nimi on Dither ja ohje löytyy täältä . Jouduin jättämään välistä muutamia kerroksia pois varsinkin jalkaterästä, että sain sopivan kokoiset. Näitä tuli joulupukin konttiin neljä paria eri väreissä. Ensimmäisenä tein punaiset anopille. Sitten salaa sinivihreät miehelle. Kolmantena miehen nuoremmalle veljelle sinisävyiset  Neljäntenä saman veljen tyttöystävälle sinivalkoiset ditherit Ja viimeisenä joulun jälkeen, kun en tiennyt minkä käsityön ottaisin joululomalle mukaan, niin päätin ottaa langat violetteihin dither-sukkiin, jotka näillä näkymin jää minulle itselle. Ennen joulua huomasin, että onpa hyvä että olen tänne blogiin laittanut kuvat ja kirjoittanut, että minkälaiset sukat olen antanut kenellekin lahjaksi. Alkoi nimittäin jossain vaiheessa mietityttää, että eihän tule liian samanlaiset kuin viime vuonna. Nyt pystyin tarkastamaan a...

Vaaleanpunainen piirakka

Lähestyvän ystävänpäivän kunniaksi tein vaaleanpunaisia "mokkapaloja". Pohja 4 munaa 4dl sokeria 8dl vehnäjauhoja 4tl leivinjauhetta 4tl vaniljasokeria 300g voita 3dl maitoa Kuorrute 300g mansikanmakuista tomusokeria 1rkl sitruunamehua vettä Vaahdota munat ja sokeri. Lisää kuivat aineet. Lopuksi lisää joukkoon sulatettu voi ja maito. Levitä pellille ja paista 200 asteessa 15-25 minuuttia.  Sekoita tomusokerin joukkoon sitruunamehu ja vettä sen verran, että kuorrute on sopivaa. Levitä kuorrute jäähtyneen pohjan päälle ja koristele. Pohjasta tuli erinomainen. Itse tein maidon tällä kertaa maitojauheesta, koska jääkaapissa ei ollut laktoositonta maitoa ja ylimääräistä maitojauhetta on edelleen jäljellä. Hyvin toimi! Pohjasta ei tullut yhtään kuiva vaan ihanan pehmeä. Tuosta esanssisesta tomusokerikuorrutteesta taas voi olla montaa mieltä, mutta onhan se söpön näköinen. -Anni-

Mekon värjääminen

Joku muukin on ehkä joskus miettinyt, että miten vaatteen värjääminen onnistuu, joten päätin jakaa kokemukseni tänne, vaikka tämä ei varsinainen käsityö olekaan. Tämä on mietityttänyt minua jo joskus aiemminkin, mutta nyt kohdalle sattui semmoinen tilanne, että oli pakko yrittää. Lähtötilanne: Kyseessä on siis viimekesäinen vaimomekko, joka päällä lähdin häämatkalle Italiaan. Siinähän kävi sitten sillä tavalla, että minulla oli kyseinen mekko päällä myös Venetsiassa päiväreissulla. Siellä ollessamme iski aivan kamala ukkosmyrsky. Olimme kaukana autolta sen iskiessä, joten lopputuloksena oli, että olin kuin uitettu koira. Sattumalta minulla oli myös punainen olkalaukku ja koska sekin meni aivan märäksi, niin mekkoon tarttui siitä väriä. Muutenkin valkoisuus alkoi jo muutaman käyttökerran jälkeen hävitä mekosta. Päätin, että jotain on tehtävä, koska mekkoa oli käytetty vasta muutama päivä, mutta se alkoi olla käyttökelvoton. Niinpä päätin kokeilla mekon värjäämistä ja ostin...