Siirry pääsisältöön

1v-synttäritarjoilut

Meillä päästiin juhlimaan jo pojan 1-vuotissynttäreitä. Mitään isompia juhlia ei tosin järjestetty vaan kahvilla sai käydä kuka halusi ja milloin halusi. 

Leivoin nämä aika pitkälti ennakkoon pakasteeseen, niin ei tullut ollenkaan viime hetken kiirettä ja paniikkia, kun selvisin pelkällä viimeistelyllä.

Kuvat on otettu parina eri päivänä ja siksi on vähän eroa tarjoiluissa.

Täytekakussa on täytteenä mustikkamousse ja valkosuklaamousse. Pitkään etsin valmiita koristeita kakun päälle, mutta totesin markettien valikoiman olevan onneton ja päädyin tekemään ne sokerimassasta itse. Jotain kukkia olen siitä joskus tehnyt, mutta nyt piti tehdä jotain vähän mielikuvituksellisempaa. Pelkäsin, ettei koristeet onnistu ollenkaan, mutta ihan hyvät tuli aloittelijan tekeleiksi. Näitä aion harjoitella ehdottomasti lisää, sillä totesin sen helpommaksi kuin etukäteen ajattelin. Kakku näytti maistuvan hyvin myös itse synttärisankarille 😊







Tuulihatut leivoin valmiiksi pakastimeen ja täytin kinuskilla ja kermalla ennen tarjoilua. Kinuskia laitoin 0,25dl ja kermaa 1dl näihin seitsemään tuulihattuun. Kinuski lisätään vaahdotetun kerman joukkoon ja pursotetaan pienestä reiästä tuulihatun sisään.


Voileipäkakku lihatäytteellä


 






-Anni-

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Dither-sukat

Pinterestistä bongasin mallin, josta innostuin vähän liikaakin. Mallin nimi on Dither ja ohje löytyy täältä . Jouduin jättämään välistä muutamia kerroksia pois varsinkin jalkaterästä, että sain sopivan kokoiset. Näitä tuli joulupukin konttiin neljä paria eri väreissä. Ensimmäisenä tein punaiset anopille. Sitten salaa sinivihreät miehelle. Kolmantena miehen nuoremmalle veljelle sinisävyiset  Neljäntenä saman veljen tyttöystävälle sinivalkoiset ditherit Ja viimeisenä joulun jälkeen, kun en tiennyt minkä käsityön ottaisin joululomalle mukaan, niin päätin ottaa langat violetteihin dither-sukkiin, jotka näillä näkymin jää minulle itselle. Ennen joulua huomasin, että onpa hyvä että olen tänne blogiin laittanut kuvat ja kirjoittanut, että minkälaiset sukat olen antanut kenellekin lahjaksi. Alkoi nimittäin jossain vaiheessa mietityttää, että eihän tule liian samanlaiset kuin viime vuonna. Nyt pystyin tarkastamaan a...

Vaaleanpunainen piirakka

Lähestyvän ystävänpäivän kunniaksi tein vaaleanpunaisia "mokkapaloja". Pohja 4 munaa 4dl sokeria 8dl vehnäjauhoja 4tl leivinjauhetta 4tl vaniljasokeria 300g voita 3dl maitoa Kuorrute 300g mansikanmakuista tomusokeria 1rkl sitruunamehua vettä Vaahdota munat ja sokeri. Lisää kuivat aineet. Lopuksi lisää joukkoon sulatettu voi ja maito. Levitä pellille ja paista 200 asteessa 15-25 minuuttia.  Sekoita tomusokerin joukkoon sitruunamehu ja vettä sen verran, että kuorrute on sopivaa. Levitä kuorrute jäähtyneen pohjan päälle ja koristele. Pohjasta tuli erinomainen. Itse tein maidon tällä kertaa maitojauheesta, koska jääkaapissa ei ollut laktoositonta maitoa ja ylimääräistä maitojauhetta on edelleen jäljellä. Hyvin toimi! Pohjasta ei tullut yhtään kuiva vaan ihanan pehmeä. Tuosta esanssisesta tomusokerikuorrutteesta taas voi olla montaa mieltä, mutta onhan se söpön näköinen. -Anni-

Mekon värjääminen

Joku muukin on ehkä joskus miettinyt, että miten vaatteen värjääminen onnistuu, joten päätin jakaa kokemukseni tänne, vaikka tämä ei varsinainen käsityö olekaan. Tämä on mietityttänyt minua jo joskus aiemminkin, mutta nyt kohdalle sattui semmoinen tilanne, että oli pakko yrittää. Lähtötilanne: Kyseessä on siis viimekesäinen vaimomekko, joka päällä lähdin häämatkalle Italiaan. Siinähän kävi sitten sillä tavalla, että minulla oli kyseinen mekko päällä myös Venetsiassa päiväreissulla. Siellä ollessamme iski aivan kamala ukkosmyrsky. Olimme kaukana autolta sen iskiessä, joten lopputuloksena oli, että olin kuin uitettu koira. Sattumalta minulla oli myös punainen olkalaukku ja koska sekin meni aivan märäksi, niin mekkoon tarttui siitä väriä. Muutenkin valkoisuus alkoi jo muutaman käyttökerran jälkeen hävitä mekosta. Päätin, että jotain on tehtävä, koska mekkoa oli käytetty vasta muutama päivä, mutta se alkoi olla käyttökelvoton. Niinpä päätin kokeilla mekon värjäämistä ja ostin...