Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on 2019.

Kettusukat

Tein ystävälle kettusukat joululahjaksi. Meillä on yksi sellainen kettuvitsi, niin idea lähti siitä. Hän osti minulle lahjaksi kettupehmolelun, joten sen jälkeen päässäni syttyi idea ja aloin etsiä mallia kettusukille. Ketun mallin otin  ET-lehden sivuilta .  Pirjo Huovisen sukat äänestettiin ET:n villasukkakilpailussa yleisön suosikeiksi. En kuitenkaan noudattanut ohjetta muuten kuin ketun osalta, eikä silmukkamäärä täsmännyt ihan siihenkään, joten pikkuisen jouduin siinäkin soveltamaan.  Kettua lukuunottamatta suunnittelin kuvion neuloessani.  Näistä tuli niin ihanat ja kivan väriset, että tekisi melkein mieli tehdä itselle samanlaiset,jos vaatekaappi ei jo pursuaisi vanhoja villasukkia.  -Anni-

Joulukortit 2019

Hyvissä ajoin olin taas liikkeellä joulukorttien suhteen, sillä nämä valmistuivat jo 14. lokakuuta. Ystäväni hehkutti, kuinka oli jo alkanu valmistautua jouluun ja sai sen innostuksen tarttumaan minuunkin, joten kaivoin askartelulaatikon esiin. Ensimmäisenä tein havainnon, että Tiimarin konkurssipesästä ostetut tarvikkeet alkavat olla melko lopussa. Muuten joulukorttien tarvikkeita oli vielä sen verran, että niistä sai vielä yhdet kortit tehtyä, mutta kaksiosaisia korttipohjia ei enää ollut, joten askartelu ei onnistunutkaan sille illalle vaan piti odottaa, että pääsee kauppaan ostoksille. Ostosreissun jälkeen oli aika ryhtyä tuumasta toimeen. Teemaksi valikoitui tänä vuonna ääriviivatarrat. Niitä kun oli laatikossa vielä aika paljon.  Noin puoleen korteista tuli kuusia ja puoleen enkeleitä. Kuviopaperia käytin myös kaikissa korteissa. Semmoset kortit tällä kertaa. Epäilin kovasti, että Postin lakon takia kortit ei ehtisi periksi jouluksi, kun joskus...

Pallokranssi

Näin joulumyyjäisissä ihania kransseja ja siitä asti idea pyöri mielessä. Kun joulukoristeet tuli alennukseen, niin minä juoksin eläkeläisten kanssa kilpaa hamstraamaan niitä ruokatunnilla. Alennusten jälkeen tarvikkeille tuli hintaa noin 9€. Ensin arvelin, että liimaisin pallot kuumaliimalla styrox-pohjaan, mutta sopivan kokoiset pohjat oli kaupasta loppu, joten päädyin askartelemaan renkaan sanomalehdistä teipin avulla. Sitten kuulin, että styrox saattaa sulaa kuumaliiman vaikutuksesta, joten siinäkin mielessä tämä oli erinomainen valinta. Päällystin renkaan vielä jesarilla, jolloin se sulautuu entistä paremmin hopeisten koristeiden sekaan. Liimasin kranssiin siis erilaisia joulupalloja, hopeahileisiä käpyjä ja helminauhaa kuumaliimalla. Lopuksi kiinnitin vielä rusetin kranssin alareunaan. Täytyy sanoa, että tämän askartelun jäljiltä on kämpässä "ihana" joulutunnelma, kun on hilettä joka paikassa. Uskomatonta, miten se voikin kulkeutua ympäriinsä, eikä läh...

Tiskirätit omalla mallilla

Olen tykännyt viedä tiskirättejä tuliaisiksi ja antanut niitä muutenkin pieninä lahjoina sopivissa tilanteissa. Nyt varastot oli päässyt loppumaan ja Prismasta ei enää saanutkaan bambulankaa, joten hetken jouduin sitä etsimään, mutta onneksi löysin sitä sitten yhdestä lankakaupasta. Aiemmin olen tehnyt tiskirättejä netistä löytämilläni ohjeilla. Nyt päätin kuitenkin suunnitella omia malleja. Rakastan exceliä vähän ehkä liikaakin ja käytin sitä myös näiden mallien suunnittelussa. Ensimmäisenä tein sydänkuvioisia tiskirättejä. Alla kaavio sydänkuviosta. Valkoinen ruutu=pylväs Oranssi ruutu= 1 ketjusilmukka, jätä väliin yksi silmukka->syntyy reikä Tämän jälkeen kehittelin vinoruutuisen mallin. Tästä myös malli alla. Valkoinen ruutu=pylväs Vihreä ruutu= 1 ketjusilmukka, jätä väliin yksi silmukka->syntyy reikä Nyt on taas vähäksi aikaa tiskirättejä ja näiden jälkeen lienee kaikilla kavereilla rätit. -Anni-

Kukkatunika

Menin tänä syksynä kansalaisopiston ompelukurssille. Päädyin tähän ratkaisuun siksi, että oma ompelukoneeni on surkea ja itse olen myös aika huono ompelemaan. Minulla ei myöskään ole saumuria. Kurssilla on hyvät ompelukoneet ja saumurit käytössä ja opettaja lähellä, kun jokin menee pieleen tai sormi suuhun. Ensimmäisenä kurssityönä tein itselleni tunikan trikookankaasta. Kankaan kuvio on minusta aivan ihana. Ostin kankaan Eurokankaasta. Mielestäni tästä tuli ihan kelvollinen, kun huomioi, että tämä kuitenkin oli ensimmäinen ompelemani vaate vuosiin. Nyt seuraavan paidan osaan tehdä jo paljon paremmin. Suurin haaste liittyi kaula-aukkoon. Ensimmäisellä kerralla se jäi ikävästi löysäksi. Äitin avustuksella sitten ratkoimme tekeleen ja tein sen uusiksi tarkemmalla ohjeistuksella. Toisella yrityksellä kaula-aukosta tuli jo kelvollinen. Pääsin myös testaamaan ekaa kertaa peitetikkikonetta. Olihan se näppärä vehje, mutta käyttäjässä oli vähän vikaa ja hihansuista tuli aika kamalat, ...

Kaksi korttia

Kaivelin askartelulaatikon esiin tehdäkseni joulukortteja, mutta huomasin, että jouluisia tarvikkeita ei ollut tarpeeksi. Siksi piti pahimpaan askarteluhimoon askarrella muita kortteja. Lopputulos oli aika hempeä. -Anni-

Voileipäkakku iskälle

Tein isäinpäiväksi ensimmäistä kertaa kalavoileipäkakkua. Aiemmin olen tehnyt vain kinkkutäytteellä, mutta se alkoi jo kyllästyttää, joten oli kokeiltava jotain muuta. Kakun sisältö jääköön tässä postauksessa vähemmälle, koska siinä ei ollut mitään erikoista. Täytteenä oli enimmäkseen savustetusta lohesta ja remouladekastikkeesta tehtyä seosta. Lisäksi vähän kurkkusalaattia ja italiansalaattia.  Kakun reunat jätin kuorruttamatta, koska reunapaloja on mielestäni niin inhottava syödä, kun tuorejuustoa on niissä liikaa, jos kuorrutuksen laittaa sinnekin. Koristelu tuotti päänvaivaa. Minulle nirsolle, kun ei kelvannut mikään ihan perinteinen kananmuna, katkarapu, oliivi yms. Päädyin siis etsimään netistä vaihtoehtoja ja löysin yhden hauskan idean. Kyseessä oli tuo punasipulikukka. Se on aika näyttävä, mutta siitä huolimatta helppo tehdä.  Punasipuli kuoritaan ja siivutetaan 12 osaan jättäen kanta kuitenkin ehjäksi. Sen jälkeen sipuli 15 minuutiksi 150-asteiseen uuniin...

Omenainen ja puolukainen juustokakkupiirakka

Kovin harvoin olen postaillut viime aikoina. Tehdyt villasukat ei vain tule päätellyksi, eikä leipomuksetkaan ole oikein olleet jukaisukelpoisia. Nyt kuitenkin päätin julkaista kuvia leivontakokeilustani. Sain vanhemmiltani liikaa omenia ja ne piti johonkin survoa. Tähän omenaiseen ja puolukkaiseen juustokakkupiirakkaan meni ne viimeiset. Ohje on kaimani Annin uunissa -ohjelman Anni Paakkunaisen resepti. Alkuperäisestä ohjeesta korvasin karpalot puolukoilla. Pohja ja muru 8 dl vehnäjauhoja 4 dl sokeria 250 g sulaa voita 2 tl leivinjauhetta 1 tl vaniljasokeria Pohjataikinaan lisäksi 2 dl kermaviiliä 1 kananmuna Juustokakkukerros 400 g maustamatonta tuorejuustoa 1 kanamuna ½ dl fariinisokeria 1 rkl vehnäjauhoja 1 tl vaniljasokeria noin 5 omenaa 2 tl kanelia noin 1 dl puolukoita Noin 16 palaa (pellillinen) Sekoita murun ja pohjan aineet keskenään ja siirrä 1/3 taikinasta toiseen kulhoon ja jätä se sivuun odottamaan. Se on muru, joka li...

Yrttileipä

Yksi pitkä ja tylsä sunnuntai keksin taas alkaa leipomaan ja yhtäkkiä päähän pälkähti yrttileipä, kun mies oli aiemin puhunut siitä, että miten itsetehtyihin leipiin pitäisi saada enemmän makua. Leivästä tuli aika hyvä, vaikka se olikin vähän oma sovellus. Tein leivän tällä ohjeella 5 dl vettä 5 rkl maitojauhetta 1 pss kuivahiivaa 1 rkl oreganoa 1 t l valkosipulimaustetta 1,5 tl suolaa 11 dl sämpyläjauhoja 75 g voita Ohjeesta tuli kaksi limppua. Ensimmäisenä iltana hävisi kokonaan ensimmäinen leipä, kun oli niin herkullista. Ei tarvinnut laittaa leivän päälle muuta kuin voita ja se meinasi viedä kielen mennessään. Ihan varmasti teen tämän tyyppisiä leipiä jatkossakin. -Anni-

Mustikkajuustokakkupiirakka

Pitkästä aikaa jotain tänne blogin puolellekin. Käsitöiden osalta on ollut vähän hiljaisempaa, koska olen innostunut tekemään 6000 palan palapeliä. Leipominenkin jäänyt vähän vähemmälle tai sitten jos olen jotain leiponut, niin lopputulos ei ole ollut julkaisukelpoinen. Leivoin vanhoja marjoja kuluttaakseni tätä mustikkajuustokakkupiirakkaa. Tein tätä jo kerran aiemminkin, mutta piirakka oli mielestäni niin kamalan näköinen, että en kehdannut kuvia julkaista. Maku oli kuitenkin todella hyvä, joten tein tätä uudelleen, enkä anna ulkonäön enää hämätä. Ohjeen löysin alunperin  Yhteishyvästä .  Pohja 300 g digestive-keksejä 150 g margariinia Täyte 1 600 g maustamatonta tuorejuustoa 4 kananmunaa 2 dl sokeria 5dl pakastemarjoja 2 rkl perunajauhoja Täyte 2 300 g (2 prk) ranskankermaa 1 1/2 dl sokeria 2 tl vaniljasokeria Murenna keksit hienoksi muruksi ja sekoita murut sulatettuun rasvaan. Painele keksimuruseos leivinpaperilla vuoratun uunivuuan (n. 22 x 3...

Mustikkaiset kuppikakut

Nämä kuppikakkujen kuvat oli jäänyt näköjään vielä julkaisematta. Leivoin näitä kesäkuun puolivälissä appiukon syntymäpäiville. Tein kuppikakut  Leipuritytön ohjeen  mukaan. Kuorrutteen väri jäi aika vaaleaksi. En uskaltanut laittaa enempää mustikkaa kuin mitä ohjeessa oli, koska pelkäsin, että kuorrute menee löysäksi. Kuorrutetta jäi kuitenkin yli ja testasin lisätä siihen enemmän mustikkaa ja hyvin olisi sen kestänyt. Maku muffinseissa oli hyvä. Joidenkin vieraiden mielestä kuorrutteeseen olisi saanut laittaa enemmän sokeria, mutta minusta se oli hyvää, kun ei ollut liian makeaa. Sain muuten äitiltä noin 1400 paperista muffinivuokaa. Siinä riittänee urakkaa loppuiäksi. Täytynee lähiaikoina tehdä jotain muitakin muffineja ja kuppikakkuja. -Anni-

Lasten vihreät sukat

Näistä sukista ei ole paljoa sanottavaa. Vihreät lasten sukat on kyseessä, noin kokoa 30. Joulua varten nämä tein jo näin hyvissä ajoin.  -Anni-